Viiltävät vuodet

Viiltävät vuodet - Nuoren naisen selviytymiskertomus on tosikertomus eräästä nuoresta, jolla ei näytä pintapuolisesti olevan mitään syytä suorastaan järjettömältä vaikuttavaan itsetuhoisuuteen. Se on myös mielenkiintoinen ikkuna erääseen perheeseen ja vanhemmuuteen. Miksi perheen vanhempi lapsi ei oirehdi samalla tavalla? Voiko olla vahingollista olla asettamatta tarpeeksi rajoja lapselle? Kenen vastuulla on, jos sekä vanhempi että lapsi voivat … Jatka lukemista Viiltävät vuodet

Voiko lukeminen olla vaarallista?

Alan Bennetin Epätavallisen lukijan päähenkilö on monestakin syystä kiinnostava. Harvoin fiktiivisessä kirjallisuudessa tarinoidaan henkilöstä, joka on todellinen ja edelleen elossa. Kuningatar Elisabeth II on kuitenkin kirjallisuuden piirissä tuttu hahmo ja toki päässyt valkokankaallekin lukuisiin eri tulkintoihin omasta elämästään. Lukemisen viehätys, hän ajatteli, kätkeytyi sen puolueettomuuteen: kirjallisuudessa oli jotain ylevää. Kirjat eivät piitanneet siitä kuka niitä … Jatka lukemista Voiko lukeminen olla vaarallista?

Buddhalaisella totuuden tiellä

Kirjabloggaajien 13. klassikkohaasteeseen valitsin kirjaston hyllystä aivan sattumalta buddhalaisen filosofian klassikkoteoksen Dhammapadan. Viimeksi filosofista kirjallisuutta olikin tullut luettua toissa vuonna, jolloin Marcus Aureliuksen kautta perehdyin yhteen länsimaisen filosofian vanhimmista suuntauksista eli stoalaisuuteen. Stoalaisuudessa ja buddhalaisuudessa onkin äkkiseltään paljon samaa. Maallisen elämän väistämätön päättyminen kuuluu tiedostaa ja seuraavassa elämässä - tai olemattomuudessa - ihminen ei omaisuudella … Jatka lukemista Buddhalaisella totuuden tiellä

Äärioikeistolaisen ajattelun sisäistämisestä ja siitä irtaantumisesta

Miesten päätymisestä äärioikeistoon löytyy lukuisia kuvauksia, aina parhaan miespääosan Oscar-ehdokkuuden Edward Nortonille saaneesta American History X -elokuvasta lähtien. Äärioikeistolaisista naisista olen nähnyt tai lukenut kuitenkin hyvin vähän. Niinpä kiinnostukseni heräsi välittömästi, kun kirjastossa käteeni sattui muutama vuosi sitten ilmestynyt elämänkerta Vihan morsian. "Minä olen käynyt neljäntoista iästä lähtien töissä ja maksanut veroja, ja tämänkö minä … Jatka lukemista Äärioikeistolaisen ajattelun sisäistämisestä ja siitä irtaantumisesta

Kuinka paljon hiljaisesta huomaamattomasta murhasta?

Hiljainen huomaaton murha on Lena Kaaberbølin ja Agnete Friisin Nina Borg -sarjan toinen osa. Se jatkuu samojen teemojen ympärillä kuin sarjan esikoinen, Poika matkalaukussa -romaani. Taaskin pyöritään ihmiskaupan ja vapaaehtoisen paremman elämän etsimisen ristiaallokossa. Unkarilaisen kylän liepeiltä hylätystä sairaalasta löytävät kaksi romanipoikaa jotakin paljon vaarallisempaa kuin etsimänsä aseet tai lääkkeet. Antaakseen perheelleen mahdollisuuden parempaan elämään … Jatka lukemista Kuinka paljon hiljaisesta huomaamattomasta murhasta?

Kovaksi keitettyjä ihmekertomuksia – lyhytarvioita joistain Marvelin sarjakuvista

Kevään muiden kiireiden ja stressien aikana perinteisen kaunokirjallisuuden lukeminen on jäänyt vähemmälle. Onneksi tyhjiötä ovat tulleet täyttämään supersankarisarjakuvat. Poikkeuksellisesti annan teoksille myös arvosanan: yhdestä viiteen maalitaulusymbolia riippuen siitä, kuinka svengaavia ne mielestäni olivat. Mitä enemmän maalitauluja, siitä parempi sarjis. Kuvia saa suuremmaksi klikkaamalla! Extremis Ansioituneen käsikirjoittajan Warren Ellisin Extremis-sarjakuva on vaikuttanut myös Marvelin elokuvamaailmaan, sillä … Jatka lukemista Kovaksi keitettyjä ihmekertomuksia – lyhytarvioita joistain Marvelin sarjakuvista

Uuden ajan alun eriskummallinen identiteettivarkaus

Kirjabloggaajien kahdenteentoista klassikkohaasteeseen päätin valikoida teoksen "omalta" alaltani eli jotain historian opintojani liippaavaa. Kulttuurihistorian klassikoihin nimensä painanut Martin Guerren paluu tuli jo toistamiseen luennoilla vastaan, joten päätin tyydyttää uteliaisuuteni. Tapaus kuulosti nimittäin aivan käsittämättömältä. 1540-luvun Ranskan Languedociin, Artigat'in kylään, vuosien poissaolon jälkeen kotiinsa palannut Martin Guerre haastetaan oikeuteen toiseksi henkilöksi tekeytymisestä. Oikeudenkäynti on jo loppusuoralla, … Jatka lukemista Uuden ajan alun eriskummallinen identiteettivarkaus

Dan Simmonsin Flashback on post-Obamacare-dystopia

Dan Simmons tunnetaan parhaiten Hyperion-scifi-kirjasarjastaan. Vuonna 2011 julkaistu Flashback on kirjailijan yritys kuvata 2030-luvun Yhdysvaltoja. Teos ei ole erityisen kovaa tieteisfiktiota vaan se on pikemminkin esitys siitä, miten sosialismi on tuhonnut Yhdysvallat. Entinen rikostutkija Nick Bottom on viettää päivänsä palaten flashback-huumeen avulla menneisyyteen, kuolleen vaimonsa luo. Yllättäen Nick saa kuitenkin kutsun japanilaiselta superpohatta Nakamuralta tutkimaan … Jatka lukemista Dan Simmonsin Flashback on post-Obamacare-dystopia

Kuinka paljon yhdestä kolmevuotiaasta?

Tuttu nimi sattui silmään katsellessani äitini kirjahyllyä. Lene Kaaberbøl tuli tutuksi lapsuudessani Näkijä-fantasiasarjan kirjoittajana, mutta en tiennyt hänen kirjoittaneen myös muun lajityypin kirjallisuutta. Uteliaisuus vei voiton - tai ehkä takakansiteksti: Matkalaukussa makasi poika. Alaston vaaleatukkainen poika, pieni ja hento, korkeintaan kolmevuotias. Pojan polvet olivat koukussa rintaa vasten ja hänet oli taiteltu kuin paita, jotta hän … Jatka lukemista Kuinka paljon yhdestä kolmevuotiaasta?

Viimeinen vakavasti otettava suomirockin kriitikko?

Pidän sukeltamisesta muiden kirjahyllyihin, etenkin kokoelman haalineen suositusten kautta. Illanvietossa suomirockia melko vieraaksi substanssiksi luonnehdittuani käteeni työnnettiin Nalle Östermanin teos Härmägeddön - Vuoteni suomirockissa. Vetovoiman laki tai ehkä kostotoimenpide. Arvostin jotain Talking Headsin tai Tears for Fearsin jo unohtamaani biisiä siitä repäistyä cover-versiointia enemmän, toisin kuin illan emäntä itse. Vaikka Österman on ansainnut musiikkitoimittajana kannuksensa … Jatka lukemista Viimeinen vakavasti otettava suomirockin kriitikko?