Pahoinvointiin saakka – CMX:n verkkosivujen kadonneet aarteet

Tuukka Hämäläisen toimittama Ad nauseam on reilu 700-sivuinen järkäle, joka koostuu fanien ja muun yleisön laulu- ja soitinyhtye CMX:lle vuosien 2009-2015 välillä lähettämien kysymysten ja palautteiden parhaista paloista. Konsepti ei ummikolle kuulostane kovin hauskalta, mutta on teos sitäkin!

CMX:n verkkosivuilla oli ennen niiden 2015 tapahtunutta hakkerointia vuosikausia kysymys- ja vastauspalsta, jonne kuka tahansa sai lähettää älynväläyksiään. Yhtyeen jäsenet (tai mystinen ”vh.” eli verkkoherra) vastasivat sitten näistä mihin lystäsivät. Aiheet vaihtelivat niin yhtyeen omasta musiikista ja julkaisuaikatauluista aina päivän politiikkaan kuin elämän tarkoitukseenkin. Unohtamatta ansioituneelta solisti Yrjänältä pyydettyjä ruokaohjeita.

”No sanokaapa muutama syy, miksi tämän palstan julkaisemista varten kannatti tuhota metsää?”

”Ettei Varkaudenkin tehtaita suljettaisi.”

s. 419, 28.11.2009

Se, miksi juuri CMX:n Kysy-palstasta muodostui jonkinlainen -90-luvun ja 2000-luvun Internet-sensaatio suomalaisissa musiikkinörttipiireissä johtunee muutamasta seikasta, joita Ad nauseamkin hieman sivuaa:

  • kenelläkään muulla suomalaisella yhtyeellä ei ollut suomeksi omaa palstaa;
  • ainakaan sellaista, johon olisi vastattu edes auttavan säännöllisesti;
  • CMX:n äijät lukevat kirjoja ja vastausten sisältö usein muutakin kuin votkulipullon etiketin mukaista;
  • yhtye ei kaihtanut vittuilua palautteen antajalle, jos katsoi sen aiheelliseksi.

Listan kolmas kohta on itselleni merkittävin syy, miksi koko palstan anti kiinnosti kirjamuodossa(kin). A. W. Yrjänä on tunnetusti entinen Helsingin teologian laitoksen pudokas, laajasti teosofiaa ja muuta esoteerista kirjallisuutta lukenut henkilöhahmo. Heijastuvathan nämä kiinnostuksenkohteet CMX:n musiikkiinkin. Bändin jäsenet selkeästi harrastavat musiikkia (yllätys), elokuvia, videopelejä, kirjallisuutta ja ties mitä kulttuurikokemuksia, kukin ehkä vähän omasta laidastaan käsin. Yhdistelmä on itselleni miellyttävä.

Ad nauseaminkin nimessäkin näkyy CMX:lle tyypillinen estetiikka. Nimen latinismi tarkoittaa ”pahoinvointiin saakka”. Onhan yhtyeen omakin nimi väitetysti teosofisti H. P. Blavatskyn kirjan alaviitteestä lainattu cloaca maxima, ”suuri viemäri”¹. Mitä tästä kaikesta nyt ajattelisi. Paskakin kuulostaa paremmalta, jos sanoo stercus?

”Onko taiteen moninaisuus arvostettavaa jotenkin.”

”Ei. Sovitaan, että kaikki bändit soittaa tästä lähtien vaan Paranoidia, kaikki taiteilijat maalaa vaan Taistelevia metsoja ja teattereissa pyörii aina My Fair Lady. (Tiesittekö muuten että Ameriikassa yleisö huutaa bändeille että soittakaa Free Bird ja Englannissa Stairway to Heaven, vh. huom.)”

s. 301, 27.2.2011

Empiirisen kokemukseni perusteella lukevat ja itsensä monenlaisilla kokemushorisonteilla ympäröivät ihmiset ovat usein aika sanavalmiita tai ainakin heillä on edellytykset ymmärtää kirjoitettua tekstiä. Kaikilla CMX:n fanipalstan kyselijöillä tällaista valmiutta ei aina ole, joko kellonajasta tai verenkuvasta johtuen. Törmäykset ja tölväykset ovat jossain töykeän ja hauskan välimaastossa näin lukijan näkökulmasta, toimii!

Täydellinen Ad nauseam toki ei ole. Sisällysluetteloon ei ole laitettu sivunumeroita, vaikka kirjan sivut on kyllä numeroitu muuten selkeästi. Teos koostuu sekä Kysy-palstan parhaista (tai kamalimmista) paloista että keikkapäiväkirjoista. Toinen osio on toki ihan maukasta pureksittavaa CMX-fanille, mutta sisällöllisesti vaikutelma on kuin lukisi kahta eri kirjaa. Vaikea nähdä keikkapäiväkirjojen sisällyttämistä teokseen muuna kuin kaupallisena vetona. Teoksen takaosaan on tungettu myös Iäti-levyn äänityspäiväkirjat.

Kiertue on kuukauden mittainen känni, joka sisältää teknisiä osuuksia.

s. 656

Myös Kysy-palstan päivittäjän eli bändin puolelta vastaavan henkilön henkilöys jää yleensä auki. Onko tämä plussa vai miinus, lienee tarkastelijan päässä. Itsestäni olisi ollut kiva tietää, mutta jos ja kun näitä ei originaaliviesteihin ole käsin naputeltu, niitä on varmaan aika mahdoton yksi-yhteen tulkita vuosikymmen myöhemmin tietyn henkilön kirjoittamaksi. Etenkin jos sisältö on lähinnä vain ärisemistä huonosti vittuilleelle palautteenantajalle.

Parhaimmillaan vastaukset ovat syvissä vesissä liikuttaessa ja teoksesta voi saada myös lisätietoa levyjen tulkintaan. Vaikka palstaa ei enää ole, Ad nauseam voi tarjota lukijalleen nostalgiatripin jo pääosin kadonneeseen Internet-kulttuuriin – tai ainakin yhden yhtyeen verkosta kadonneeseen fanikulttuurin Machu Picchuun. Erityisen suositeltava vessakirjaksi tai satunnaiseen selailuun kahvikupin kanssa, voi aiheuttaa närästystä suurissa määrissä kerralla nautittuna.

Yrjänä, A. W., Halmkrona, Janne & Hämäläinen, Tuukka (toim.): Ad nauseam – CMX:n verkkosivujen kadonneet aarteet
719 s., kovakantinen
Like Kustannus Oy, 2018

1. Fagerholm, Toni: Monikasvoinen aamutähti, pro gradu, 2008, s. 6 (https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/21696/monikasv.pdf?sequence=1&isAllowed=y)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s