Kuinka paljon yhdestä kolmevuotiaasta?

Tuttu nimi sattui silmään katsellessani äitini kirjahyllyä. Lene Kaaberbøl tuli tutuksi lapsuudessani Näkijä-fantasiasarjan kirjoittajana, mutta en tiennyt hänen kirjoittaneen myös muun lajityypin kirjallisuutta. Uteliaisuus vei voiton – tai ehkä takakansiteksti:

Matkalaukussa makasi poika. Alaston vaaleatukkainen poika, pieni ja hento, korkeintaan kolmevuotias. Pojan polvet olivat koukussa rintaa vasten ja hänet oli taiteltu kuin paita, jotta hän mahtuisi laukkuun. Hänen silmänsä olivat kiinni ja loisteputkien valo heijastui hänen kalpealta iholtaan. Vasta nähdessään pojan huulien raottuvan hieman Nina tajusi että poika oli elossa.

Kaaberbølin yhdessä toisen tanskalaiskirjailijan, Agnete Friisin, kanssa kirjoittama Poika matkalaukussa -dekkari kuljettaa lukijaa Kööpenhaminan ja Vilnan välillä. Sairaanhoitaja Nina Borg ei osaa kieltäytyä opiskeluaikaisen ystävänsä yllättävästä avunpyynnöstä ja löytää juna-aseman säilytyslokerosta matkalaukun, jossa on pieni poika.

Jotain pahaa on tapahtunut – tai tapahtumassa. Eikä poliisin luo voi mennä. Nina pelkää pojan katoavan ensin sosiaalihuollon kasvottomaan maailmaan ja sitten ihmiskaupan syövereihin.

Kerrontaa kuljettaa eteenpäin useiden eri henkilöhahmojen kavalkadi. Alkuun hyppelevä tyyli ärsyttää: luen dekkareita harvoin ja näkökulmien vaihtelu juonen kuljettamisessa, jotta loppuratkaisu paljastuisi kerroksittain, tuntuu vieraalta.

Kirjoittajat osaavat kuitenkin hommansa. Vaikka teemoja näyttää alkuun paljastuvan toinen toisensa perään aina pakolaisiin liittyvistä yhteiskunnallisista skismoista avioliiton ihmissuhdekiemuroihinkin, fokus on kuitenkin ihmiskaupassa. Sen uhrien kasvottomuudessa, vanhempien epätoivossa, paremman elämän tavoittelussa, siinä miten pitkälle ihminen on valmis menemään parantaakseen omaa tai perheensä tilannetta. Ja miten hauras ja hyväksikäytettävissä ihminen voi olla.

Mielenkiintoisin elementti teoksessa on mielestäni psykologinen taustavire. Nina Borgin paloa humanitaariseen työhön ei esitetä pelkästään pyytteettömyytenä, taustalla pyörii lapsuuden trauma ja yritys paeta arkista harmaata sellaisiin kriiseihin, joiden hallintaan yksittäinen ihminen ei pysty halutessaankaan. Aika on elementti, jonka kulumisen jatkuvalla arvioinnilla Nina pyrkii pääsemään sekä arjen että tiukkojen tilanteiden herraksi.

Kuitenkin arjen pako saa Ninan vaikuttamaan välillä itsekkäältä ja aika ajoin on hankala karkottaa epämukavuuttaan muistaessaan päähenkilön pakenevan omaa perhettäänkin. Osaavatko Ninan kouluikäiset lapset kokea vanhemman henkisen – ja fyysisen – poissaolevuuden muuten kuin nollasummapelinä, jossa muiden ihmisten elämät merkitsevät enemmän kuin heidän omansa?

Myös teoksen pahiksilla on omat demoninsa. It-miljonääri Jan Marquertin elämässä kaikki ulkoiset puitteet ovat kunnossa aina kallista rantataloa, kaupunkiasuntoa ja ydinperhettä myöten. Kuitenkin hänen havittelemansa idylli on valunut hänen sormiensa lomasta. Appivanhempien hyväksynnän saaminen tuntuu mahdottomalta ja vaimo ei ole antanut mitään selitystä sille, mikseivät he ole voineet asua nukkumalähiössä näiden naapurissa. Liettualainen gangsteri Jučas puolestaan vasta tavoittelee unelmaansa, omakotitaloa Krakovassa, jonka takapihalla naisystävä voisi ottaa yläosattomissa aurinkoa.

Unelmien hinta on korkea, mutta molemmat ovat valmiita maksamaan siitä joko liteillä, kruunuilla tai muiden kärsimyksellä.

Kuten jokaisella itseään kunnioittavalla dekkarilihaskimpulla, myös Jučasilla on vihanhallintaongelmia ja suoranainen riippuvuus kuntosaliurheiluun. Väriä hahmolle antaa yhdeksän vuotta vanhemman Barbaran jumalointi. Usein vastaaville hahmoille kirjoitetaan nuorempi naisystävä.

Teoksessa seurataan myös Sigitaa, äitiä, jonka lapsi, Mikas, kaapataan. Sigitan kautta meille avautuu Vilna, kaupunki joka on hänelle pakopaikka perheensä katolilaisen moralismin piiristä, mutta joka ei vastannut odotuksia ennen äitiyttä ja josta lapsen katoamisen myötä on tullut suoranainen helvetti. Kaikesta turvallisesta on tullut vierasta. Myös Sigitan tavoissa rakentaa ja jäsentää omaa elämäänsä on unelman tavoittelua, joka konkreettisestikin ilmenee laitettuna kerrostaloasuntona ja pyrkimyksenä puhtauteen menneisyyden häivyttämiseksi.

Sigita on hyvin valittu vastakappale Ninalle. Hänen koko elämänsä tarkoitus on hänen poikansa siinä missä Nina yrittää kantaa koko maailman lasten kärsimyksen harteillaan niin että omat lapset tuntuvat tarpeineen lähes vierailta. Sigita myös kertoo Mikasin tarinan, henkilöhistorian, omien muistojensa seassa ja antaa pojalle palan omaa ääntään. Mikas ei nimittäin ole romaanin yksi kertojista, mikä toisaalta on kirjoittajilta luultavasti harkittu valinta, koska pienten lasten havaintomaailmaa on vaikea kirjoittaa uskottavasti ja toisaalta korostaa sitä, miten ummikkona lapsi joutuu kokemaan kaiken hänelle kaappaamisen jälkeen tapahtuvan vieraskielisessä maassa.

Poika matkalaukussa avautuu viihderomaania syvemmäksi kokemukseksi lukemalla sitä henkilöhahmojen hallinnan tunteen hakemisen kautta, mutta se on myös varsin ehyt ja jännittävä trilleri.

Lena Kaaberbøl & Agnete Friis: Poika matkalaukussa
340 s., pehmeäkantinen
Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2008 (2. painos)
suomentanut: Aino Ahonen
tanskankielinen alkuteos: Drengen i kufferten (2008)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s