Elokuva: Portrait of a Lady on Fire (2019)

Seuraneitinä esiintyvä Marianne (Noémie Merlant) on pestattu maalaamaan muotokuva Héloïsesta (Adèle Haenel). Maalaus on tarkoitus lähettää Milanoon Héloïsen tulevalle aviomiehelle. Tietäen, että kuvan viivästyttäminen myöhästyttää liitonkin virallistamista, Héloïse ei ole erityisen yhteiskykyinen malli. Mariannen on laadittava taulu salassa tarkkailemalla naista heidän kävelyretkillään. Tämä asetelma ja Céline Sciamman hiipivän jännitteinen – suorastaan kiireetön – ohjaus tekevät 1700-luvulle sijoittuvasta Portrait of a Lady on Firesta ainutlaatuisen tutkielman naiskatseesta.

Viime vuosina on tullut useampikin historiallinen naisrakkauselokuva, joihin olemme täälläkin päässeet paneutumaan. Näistä Portrait of a Lady on Fire tuntuu aikakaudelleen uskollisimmalta. Puvustus ei ole ehkä yhtä upeaa kuin The Favouritessa (eikä huumori yhtä runsasta tai synkkää), mutta nyt ei ollakaan kuninkaallisessa hovissa vaan vaatimattomammassa maalaiskartanossa.

Äänitehosteista merkittävä osa mukailee kulloistakin ympäristöä – toisin kuin syntetisaattorielementtien tukehduttamassa Vita & Virginiassa. Musiikkia on vähän ja vähyydessään sen rooli korostuu.

Kukin kohtaus on kuin oma maalauksensa. Mariannen kuvat Héloïsesta muodostuvat maalauksiksi maalausten sisällä. Suurin osa hahmojen välisestä dynamiikasta ei rakennu niinkään dialogin kuin hitaasti rakentuvien eleiden ja muuttuvien ilmeiden varaan. Elokuvassa on hiljaisuutta ja verkkaisuutta, joka ei modernissa elokuvassa ole niin suosittu keino.

Pintapuolisesti elokuva kertoo tarinan kielletystä rakkaudesta kahden nuoren naisen välillä, mutta se käsittelee myös eurooppalaisen maalaustaiteen perimmäisiä ongelmia. Ovatko perspektiiviin asettuneet muodot, varjot ja värit, jotka saavuttavat katseemme, oikeaa todellisuutta? Voiko taiteilijan katse vangita maalaukseen osan siitä, mitä on – tai oli? Kuka katsoo ja ketä? Katseen pohdinta on osa eurooppalaisen taiteen historiaa ja nykypäivää. Muuttuuko katse, kun se on miehisenä esitetyn tradition sijasta naisen?

Sciamman pyrkimykset autenttisuuteen näkyvät elokuvassa myös vähän yllättävällä tavalla. Jokaisen kerran, kun elokuvassa näytetään lähikuvaa Mariannen kädestä luonnostelemassa tai maalaamassa Hèloïsea, kuvassa on oikeasti menestyneen taidemaalarin reaaliajassa kuvattu käsi. Hélène Delmairen muissakin töissä on paljon samaa kuin elokuvassa itsessään: naisten katseet on useissa maalauksissa tuhrittu, heitä ei voi objektifioida, he eivät vastaa kenenkään katseeseen eivätkä halua tulla nähdyiksi. Samoin Hèloïsekin on elokuvan alussa piilossa Mariannen katseelta.

Portrait of a Lady on Fire ei kuitenkaan vaadi katsojaltaan syvällistä ymmärrystä maalaustaiteesta eikä kiinnostusta sosiokulttuurisiin teorioihin. Eniten elokuvasta nauttiminen tarvitsee vain pysähtymistä ja aikaa hengittää, aivan kuin käynti kiinnostavassa taidenäyttelyssä.

Portrait of a Lady on Fire (2019)
2 h 2 min
Ohjaaja: Céline Sciamma
Käsikirjoittajat: Céline Sciamma
Alkuperäinen nimi: Portrait de la jeune fille en feu

Kuvat: IMDb: 1, 2, 3.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s