Alison Bechdel – Hautuukoti

Muistan lukeneeni Hautuukodin ensimmäisen kerran joskus vuoden 2012 tienoilla. Mieleeni oli painunut hyvin harvoja kohtauksia, jotka lähinnä liittyivät siihen, miten Bechdel havaitsi olevansa lesbo.

Suomennoksen takakanteenkin on päässyt nosto:

Tajusin 19-vuotiaana olevani lesbo juuri siten kuin kirjallisen kasvatuksen jälkeen saattoi odottaakin. Se ei paljastunut minulle lihallisesti vaan oivalsin sen älyllisesti.

Bechdelin piirrostyylin haamu myös kummitteli takaraivossa, varmaankin sen takia, että joskus Hautuukodin vanavedessä luin häneltä kaiken muunkin kasvukaupunkini kirjastosta. Hatarilla muistikuvilla sukelsin takaisin sarjakuvaan, joka oli vähemmän eksplisiittinen kuin muistin ja huomattavasti enemmän täynnä kirjallisuusreferenssejä.

Kuriositeettina yläkouluikäisen minän mielestä puhuttelevin kohta. (s. 105)

Alison Bechdelin perhe asuu Beech Creekissa, pikkutaajamassa lähellä Appalakkeja. Talo on Alisonin isän Brucen luomisvimman ja kontrollin suurnäyte: 1800-lukulainen rakennus, jonka oli annettu rapistua ennen kuin Alisonin vanhemmat ostivat sen 1960-luvulla. Entisöinti, pikkutarkka sisustaminen ja jopa lasten vaatettaminen talon henkeen määrittelevät Brucen luonnetta – ja tekevät hänestä teoksen toisen päähenkilön.

Hänen kuolemansa ja seksuaalisuutensa ovat pähkinät, joita Alison Bechdel lähtee purkamaan omaelämänkerrallisessa sarjakuvaromaanissaan. Näytelmätaidetta ja musiikkia rakastavan, mutta etäisen äidin, ja maanisesti ympäristöään kontrolloivan kirjallisuuteen uppoutuvan hautaustoimiston perineen isän lapset kasvavat kummallisessa keskustelemattomuuden, poissaolevuuden ja pakkomielteiden sokkelossa.

Alison manifestoi itsekin näitä piirteitä. Hänen lapsuusmuistonsa kuplivat pakko-oireista käyttäytymistä, hautaustoimistoon saapuneiden arkkujen muovitusten purkamista ja tavattomasti miestenvaatelehtiä.

Yksi sarjakuvan parhaita puolia on sen sisältämät viittaukset muuhun kirjallisuuteen. Proust, Joyce, Hemingway ja monet muut saavat tilansa ja ottavat oman aikansa. Ne ovat sekä tyttären oman matkan mukana kulkijoita – että myös tulkkeja isän ja tyttären välillä. Bechdel on monesti tarkoituksellisen epävarma kertoja, hän kuvittelee, miten hänen isänsä on tulkinnut kirjallisuutta ja miksi hän on viehättynyt kenenkin tarinasta – varmuutta ei enää ole kaikkeen, mitä ei ole voinut kysyä enää tämän kuoltua.

Tämä keskustelevuus sekä omien muistojensa, omien tulkintojensa ja sen, minkä voi todella lukea tekstistä suoraan, tekee Hautuukodista ehkä juuri siksi niin kiinnostavan sarjakuvan.

Alison Bechdel: Hautuukori – Tragikoominen perheeni
238 s., kovakantinen
LIKE, Otavan Kirjapaino Oy, 2009
Suomentanut: Taina Aarne
Alkuteos: Fun Home : A Family Tragicomic (2006)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s