Iris Chang – Nankingin verilöyly

Ihmisiä ripustettiin esimerkiksi kielestä rautakoukkuun tai haudattiin vyötäröä myöten maahan ja annettiin saksanpaimenkoirien raadella heidät hengiltä. Ne olivat niin kuvottava näky, että jopa kaupungin natsit olivat kauhuissaan, ja yksi heistä kutsuikin joukkomurhia ”petojen työksi”.

s. 16

Kun Iris Changin teos Nankingin verilöyly julkaistiin vuonna 1997, Nankingin järkyttävistä tapahtumista ei ollut ilmestynyt vielä yhtäkään englanninkielistä tietoteosta. Vaikka tapahtuma-aikana kaupungin perusteellisesta hävityksestä ilmestyi lehtiartikkeleita niin Yhdysvalloissa, Euroopassa kuin Japanissakin, aihe unohtui vuosikymmenten varrella.

Vuonna 1937 Nanking, silloinen Kansallisen Kiinan pääkaupunki, joutui japanilaismiehittäjien haltuun. Kaupungin miehitys kesti kahdeksan vuotta, mutta vain ensimmäisten viikkojen aikana jopa 300 000 kiinalaista, pääosin siviilejä tapettiin. Hävitys ei ollut ensimmäinen sarjassaan: jo aiemmin kiinalaiskyliä ja kaupunkeja oli tuhottu hävittäen lähes kaikki asukkaat. Nanking oli mittakaavassaan vain vielä jotain järisyttävämpää.

Chang kuvailee seikkaperäisesti, miten japanilaiset käyttäytyivät hyökkäyksen ensimmäisinä viikkoina erityisen julmasti ja paikallisten kiinalaisten asukkaiden ihmisarvoa tunnustamatta. Lähdemateriaalia on ollut käytettävissä valtavasti, vaikka Japani on tehnyt toisen maailmansodan jälkeen kaikkensa hävittääkseen sekä aikalaisten todisteet että myöhemmin koko tapahtuneen kansallisesta muististaan.

Japanilainen sotilas Qinhuaijoen rannalla.¹

Toisen maailmansodan jälkeen sodassa hävinnyt Saksa joutui käymään pitkällisen sovitusprosessin sekä korvauksia vaativille muille maille että omien rajojensa sisäpuolella. Tästä prosessista että itse saksalaisten sotarikoksista on kirjoitettu luultavasti enemmän kuin minkään muun valtion tekemisistä missään muussa sodassa.

Japani valitsi toisenlaisen reitin käsitelläkseen Nankingin sotarikoksia. Vaikka sotaoikeutta istuttiin Nankingissa toisen maailmansodan loputtua, kuultaviksi eivät joutuneet ne japanilaisen keisariperheen jäsenet, joilla oli oma osuutensa sodassa ja Nankingin julmuuksissa. Sen jälkeen Nankingin tapahtumien peittelystä on tullut uusi normaali. Ulkopoliittisen tilanteen ja muiden valtioiden taloudellisten intressien ansiosta Japani vältti maksamasta korvauksia Kiinalle välittömästi sodan jälkeen.

Vaikkei Kiina ole luovuttanut laillista mandaattiaan vaatia korvauksia edelleen, myöskään viime vuosikymmeninä vaatimusta ei ole esitetty valtionjohdon tasolta. Ja vaikka japanilaiset ovat joutuneet myöntämään sekä paikallisten että kansainvälisten aktivistien, journalistien ja ulkopolitiikan takia Nankingissa tapahtuneen jonkinlaista hävitystä, uusi fokus on uhrien määrän vähättelyssä ja tapahtumien järkyttävyyden kieltämisessä.

Nankingin verilöyly ei kuitenkaan kerro pelkästään siitä, mitä uhreille tehtiin välittömästi tai siitä, miten vaikeaa eloonjääneiden on ollut saada minkäänlaista hyvitystä. Se kertoo myös siitä, miten autoritaarinen hallinto, jossa vallan korkein symboli on elävänä jumalana pidetty keisari, ei ole vastuussa kenellekään muulle kuin itselleen.

Nankingin verilöylyä tulisi pitää varoittavana esimerkkinä – tarinana siitä kuinka helposti ihmiset saadaan hyväksymään maan nuorukaisten muuttaminen tehokkaiksi tappokoneiksi, jotka kykenevät tukahduttamaan omat inhimilliset tunteensa.

s. 249

Nankingin verilöylyn mahdollisti vuosikymmeniä kestänyt väkivaltainen koulu- ja armeijakurin järjestelmä. Lapsuudesta asti japanilaislapsille opetettiin, että opettajan ja upseerin lyönnit ovat rakkautta. Kilpailukeskeisyyden kuva on varmaan toki tuttu kaikille japanilaisten myöhemmistä korkeista itsemurhaluvuista lukeneille: kukapa ei olisi kuullut opiskelijoista, jotka eivät ole pärjänneet lukion loppukokeissa tarpeeksi hyvin ja riistäneet henkensä. Kuitenkin toista maailmansotaa edeltävä kilpailun ja yksilöllisyyden kadottamisen järjestelmä olivat aivan omaa luokkaansa.

Selitysten löytäminen voi tarkoittaa ymmärtämistä, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa hyväksymistä. Japanin sotilaiden julmuudesta voi löytää kuitenkin opetuksen. Absoluuttinen keskittynyt valta luo mahdollisuuden kohdella sekä omia kansalaisiaan alempiarvoisina että asettaa muille vielä alemman arvon. Kuka tuomitsee vallanpitäjän, jos vallan jakamisen sijasta valta on keskittynyt vain harvoille?

Iris Chang: Nankingin verilöyly
260 s., kovakantinen
WSOY, 2006
Suomentanut: Heikki Salojärvi
Alkuteos: The Rape of Nanking (1997)

Lähteet:
1. Originally Moriyasu Murase, 村瀬守保 / Public domain, Wikimedia Commons. Nankingin verilöylyn kuvaliitteissä kuvatekstissä kerrotaan: Kasaan heitetyt ruumiit odottavat hävittämistä Nankingin esikaupungin Hsiakwanin satamassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s