Nikolai Gogol – Reviisori

Sukellus slaavilaisiin klassikoihin jatkuu ukrainalaissyntyisen Nikolai Gogolin yhden rakastetuimman näytelmän parissa. Vuonna 1835 alunperin julkaistu, mutta Gogolin uudelleen 1842 kirjoittama teos on suomennettu Reviisorin nimellä.

Teos olisi ollut saatavilla myös vuoden 1882 suomennoksena Project Gutenbergin sivuilla, mutta päädyin hetken mielijohteesta lukemaan sen Thomas Selzterin englanninkielisenä käännöksenä. Translitteroinnit ovat näissä versioissa hieman erilaiset jo käännöskielenkin takia, mutta käytän tässä nyt englanninkielisiä ilman sen syvempiä perusteita.

Tarinasta

Päähenkilönä on Ivan Aleksandrovich Khlestakov, suoranainen tuhlaajapoika, jonka varallisuus perustuu satunnaisiin rahoihin, joita hän saa sukulaiseltaan. Khlestakov ja hänen palvelijansa Osip ovat päätyneet korruptoituneiden virkamiesten pyörittämään etäiseen venäläiskaupunkiin. Maksamattomien laskujen piikki matkustajakotiin on kasvanut niin suureksi, ettei Khlestakoville anneta kevyttä keittoa kummempaa ruokaa.

Kaupunginjohtaja Anton Antonovich Skvoznik-Dmukhanovksy ja muut kaupungin merkittävät virkamiehet saavat tietoonsa, että kaupunkiin olisi saapumassa ylitarkastaja, reviisori. Juuri matkustajakodista aterioimasta tulleet maanomistajat Piotr Ivanovich Dobchisky ja Piotr Ivanovich Dobchinsky muistavat jonkun arvokkaan näköisen vieraan herran katsoneen arvostelevasti heidän kalalautasiaan.

Tämä laukaisee virkamieskunnassa hädän: tietysti tuo vieras on reviisori itse! Anton Antonovich käskee järjestämään sairaalaan potilaskortit, siivoamaan vankilan, kaikkea mitä keksiikin välittömästi korjattavaksi. Tulee tulenpalava hoppu alkaa järjestää asioita siihen malliin, etteivät heidän turmeltuneet hallintotapansa tule ilmi. Anton Antonovich kutsuu vieraan omaan kotiinsa, käskee olemaan huolehtimatta laskusta, jos vieraan rahat tosiaan tulevat vasta myöhemmin.

Khlestakov pitää tällaista suunnattoman ystävällisenä ja siirtyy Osipin kanssa kaupunginjohtajan taloon vieraaksi. Kaupunginjohtajan kaunis vaimo ja tytär kiinnostavat häntä yhtäläisesti ja ruokaa ja juomaa on yllinkyllin. Elämä vaikuttaa saaneen oikein mukavan käänteen.

Kun kunnianarvoisa vieras yllättäen kosii kaupunginjohtajan tytärtä, on kaupunginjohtajan ja hänen vaimonsa riemu ylimmillään. Khlestakov lähettää väärinymmärryksen käsittäneenä reteän kirjeen ystävälleen ja lähtee, kuulemma hakemaan setänsä suostumusta liitolle. Hänen poistuttuaan on kuitenkin postitoimistosta vastaava virkamies avannut vanhan tottumuksensa mukaan kirjeen ja hänellekin valkenee, ettei Klhestakov ole lainkaan reviisori vaan jonkinlainen parempiosainen, viraton tyhjäntoimittaja.

Näytelmän taustasta ja heikkouksista

Lukemani painoksen esipuheessa kääntäjä Thomas Seltzer puhuu suorastaan ylistäen Reviisorista. Näytelmän historiasta kerrotaan monenlaista. Olikin kiinnostavaa lukea, miten venäläisen byrokratian kasvottomuutta, epätehokkuutta ja virkamieskunnan ahneutta ja titteleihin suorastaan pakkomielteistä suhtautumista arvostelevaan näytelmään oli aikoinaan suhtautunut silloinen hallitsija Nikolai I.

With the strict censorship that existed in the reign of Czar Nicholas I, it required powerful influence to obtain permission for the production of the comedy. This Gogol received through the instrumentality of his friend, Zhukovsky, who succeeded in gaining the Czar’s personal intercession. Nicholas himself was present at the first production in April, 1836, and laughed and applauded, and is said to have remarked, ”Everybody gets it, and I most of all.”

Thomas Seltzer, Introduction

Reviisorin merkitys venäläiselle kirjallisuudelle onkin suuri. Pidetäänhän Gogolia vieläkin laajalti eräänlaisena venäläisen sielun kuvaajana, etenkin romaaninsa Kuolleet sielut perusteella.¹ Mutta mikä lienee kirjallisuuden merkitys menneisyydessä, ei aina kohtaa lukijan viihtymistä ja mielenkiintoa.

Vaikka Gogolia voi arvostaa yhtenä suurista 1800-luvun slaavilaiskirjailijoista, itse en nauttinut Reviisorista kovinkaan paljon. Tarina on lopulta hyvin mutkaton ja jos se onkin ollut aikoinaan viiltävää yhteiskunnallista satiiria, sen ja sen kaltaisten teosten toisinnot ovat tapahtuneet sen omalla kustannuksella. Juoni ei tunnu varmastikaan enää 2020-luvulla yhtä jännittävältä kuin julkaisuaikanaan.

Teksti ei ole erityisen hauskaa eikä mieleenpainuvaa. Vaikka aikaansa ja kehyskulttuuriinsa sopiva eleiden suureellisuus ja tunteiden ilmaisun mahtipontisuus onkin teokseen mitä sopivinta, minusta hahmot tuntuivat suorastaan yhdentekeviltä. Gogolin puolustukseksi on vielä sanottava, että toistaiseksi en ole lukenut näytelmää, josta olisin pitänyt, joten kirjallisuudenlajillakin on varmasti tuomiossani osansa.

Nikolai Gogol: The Inspector General
80 s., e-kirja (2010), vapaasti saatavilla: The Gutenberg Project
Kääntäjä: Thomas Seltzer
Alkuteos: Ревизор (1835)

Lähteet ja viitteet:
1. Timo Vihavainen (toim.): Opas venäläisyyteen (2008), s. 241

Kuva: sovraskin, 2016

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s