Veijo Meri – Irralliset

Hämeenlinnaan lehtori Nuutisen luo kotiapulaiseksi tullut Anna ja seinän toisella puolella kolisteleva venäläisen kapteenin sotilaspalvelija Vasili rakastuvat. Annan tultua raskaaksi joutuvat henkilöhahmot luovimaan halki omien muistojensa odottaessaan tulevaa.

Vasili pelkäsi Annan heräävän hänen katsomiseensa, mutta katseli siitä huolimatta. Voisihan siihenkin herätä, että lakataan katsomasta.

s.48

Veijo Meren Irralliset kertoo rakkaustarinan sijaan ennemminkin ihmisistä, joita ei – enää – näe. Kaupungistuva Hämeenlinna on täynnä ihmisiä, katseita ja ääniä. Mutta sen sijaan, että Meri kertoisi lukijalle, miten päähenkilöt tuntevat ja ajattelevat, hän osoittaa katsomaan heidän muistoihinsa ja siihen, miten linnut laskeutuvat kirkkopuistoon.

Aivan kuin päähenkilöt eivät päähenkilöitä olisikaan, hahmoja vain.

Tarinan ajoittaminen tuotti hieman päänvaivaa. Vuoden 2009 painoksen jälkisanoissa Sirpa Kähkönen on ajoittanut tarinan alun vuoteen 1912, mutta tarinaa lukiessa ajattelin sen olevan pikemminkin 1800-luvun lopussa. Otettiinhan Helsinki-Hämeenlinna -ratakin käyttöön jo 1860-luvulla ja Riihimäki-Pietari -rata vuosikymmen myöhemmin. Monella tapaa tarinaa olisi palvellut paremmin, jos jälkisanat olisivat edeltäneet romaania.

Tuskin näyttää Hämeenlinna monessakaan paikassa samalta kuin vuosisata sitten tai edes teoksen ilmestyessä vuonna 1959. Tämäkin tekee hahmoista jotenkin liukkaita: heidän havaintonsa on sidottu niin vahvasti niihin hetkiin, jossa ne koetaan, että välillä tuntuu epäolennaiselta, onko kirkkopuistossa juuri lehtori Nuutinen tai lehtorin keittiössä kahvia juuri Vasilille keittämässä juurikin Anna.

Irralliset on jaettu neljää osaan, joista ensimmäinen keskittyy kuvaamaan Annan ja Vasilin suhteen kehkeytymistä. Toinen on pyhitetty lehtori Wilhelm Nuutiselle ja kolmas Vasilin kapteenille. Nämä kaksi viimeksimainittua ovat toistensa vastakohtia. Kapteeni on viriili, hänelle pitää seuraa Pietarista tullut rouva, hän ei kiusaannu tai koe ahdistuksen puuskia. Hänestä näkyy ulos kaikki se, mitä hän on. Siksi ehkä kapteenin luku ei vie lukijaa hänen muistoihinsa, siinä pääsevät esille myös Vasilin ja rouvan äänet ja välillä on vaikea tietää, onko luku oikeastaan kapteenin oma ollenkaan.

Nuutisen luku taas palaa toistamiseen hänen muistoihinsa Hämeenlinnasta, hänen häpeän tuntoihinsa menneisyydessä. Hänen omaan väkinäisyyteensä ja ahdistukseensa. Lehtori opettaa Hämeenlinnan lyseossa ja hänen suurin intohimonsa ovat linnut, mutta eniten hän katselee niitä sisällä, laatii täytetyistä linnuista kokeita oppilailleen. Naisvieraita ei näy eikä vieraita paljon muutenkaan, lehtori ei tunnu välittävän seuraelämästä: tai seuraelämä ei välitä hänestä. Muiden opettajien kanssa keskustellessa lehtori joutuu alati odottamaan suunvuoroa.

Eikä lehtori edes huomaa Annan raskautta, ennen kuin matematiikan lehtori tulee hänelle siitä huomauttamaan.

Neljännessä osassa löydetään ratkaisuja myös ongelmiin, joita ei ehkä ennestään ollutkaan. Kaikkien loppua ei katsota, eikä siihen tunnu olevan tarvettakaan. Meri on tehnyt hahmoistaan kenen-tahansa-kuvia: tarinat tuntuvat jatkuvan osana niitä tuhansia ja taas tuhansia tarinoita, joita Hämeenlinnan kaduilla on kulkenut.

Ennakkotietoni teoksesta olivat olemattomat, joten ensimmäisen osan perusteella oletin, että kysymys on nimenomaan rakkausromaanista. Seuraavat osat, etenkin lehtorin sisäänpäinkääntynyt kerronta, jättivätkin ehkä vähän kylmiksi. Heikoin osuus mielestäni olikin lehtorin osuuteen sisältynyt hänen uniensa esittäminen. Tarina oli kuitenkin viety loppuun hyvin, kunhan tästä oletusten rikkoutumisen jättämästä ristiriidasta pääsi ylitse.

Veijo Meri: Irralliset
333 s., kovakantinen
Kustannusosakeyhtiö Otava, 2009 (alunperin julkaistu vuonna 1959)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s