Iris Chang – Nankingin verilöyly

Kun Iris Changin teos Nankingin verilöyly julkaistiin vuonna 1997, Nankingin järkyttävistä tapahtumista ei ollut ilmestynyt vielä yhtäkään englanninkielistä tietoteosta. Vaikka tapahtuma-aikana kaupungin perusteellisesta hävityksestä ilmestyi lehtiartikkeleita niin Yhdysvalloissa, Euroopassa kuin Japanissakin, aihe unohtui vuosikymmenten varrella.

Nikolai Gogol – Reviisori

Sukellus slaavilaisiin klassikoihin jatkuu ukrainalaissyntyisen Nikolai Gogolin yhden rakastetuimman näytelmän parissa. Vuonna 1835 alunperin julkaistu, mutta Gogolin uudelleen 1842 kirjoittama teos on suomennettu Reviisorin nimellä. Teos olisi ollut saatavilla myös vuoden 1882 suomennoksena Project Gutenbergin sivuilla, mutta päädyin hetken mielijohteesta lukemaan sen Thomas Selzterin englanninkielisenä käännöksenä. Translitteroinnit ovat näissä versioissa hieman erilaiset jo käännöskielenkin takia, … Jatka lukemista Nikolai Gogol – Reviisori

Elokuva: The Favourite (2018)

1700-luvun alkuun sijoittuva pukudraama The Favourite ei ole tyypillisimpiä historiallisia draamaelokuvia. Kuningatar Anne (1665-1714) on sairaalloinen hallitsija, jonka tukena toimii Marlborough'n herttuatar Sarah. Herttuaren sukulainen, huonoon asemaan joutunut Abigail Hill, saapuu linnaan pyytääkseen serkultaan apua. Sarah osoittaa ensin Abigailille työtä keittiössä, mutta tämä etenee pian hänen palvelusneidokseen. Rachel Weiszin näyttelemä herttuatar vaikuttaa ensi alkuun kylmältä … Jatka lukemista Elokuva: The Favourite (2018)

Elokuva: Inspector General (1949)

Nikolai Gogolin näytelmään Reviisori (1836, uudelleen kirjoitettu 1842) löyhästi perustuvassa musikaalielokuvassa hupsu apupoika Georgi saa lähtöpassit palvelemaltaan ammattihuijarilta. Nälän piinaamana Georgi löytää tiensä kaupunkiin, jossa häntä erehdytään luulemaan itsensä kerjuriksi naamioneeksi ylitarkastajaksi. Korruptoituneet kaupunginisät tekevät kaikkensa miellyttääkseen ylitarkastajaa, jottei tämä antaisi heitä esivallalle ilmi. Georgi on kuitenkin lähinnä huolissaan omasta joutumisestaan vankilaan, jos erehdys paljastuu, … Jatka lukemista Elokuva: Inspector General (1949)

Elokuva: Kissing Jessica Stein (2001)

Teksti sisältää juonipaljastuksia. (Jos joku viaton sielu haluaa katsoa elokuvan vastoin parempaa ymmärrystään.) Deittailuun kyllästynyt kolmeakymmentä lähestyvä Jessica kiinnostuu seuranhakuilmoituksesta, jossa lainataan hänen lempikirjailijaansa. Ainoa ongelma on, että Rilke-sitaatin on valinnut miehen sijasta nainen. Joogaa ja miesten nielemistä harrastava Helen on päättänyt laajentaa seksuaalisten kokemustensa horisonttia kokeilemalla seksiä naisen kanssa. Takakireä Jessica kuitenkin haluaisi pikemminkin … Jatka lukemista Elokuva: Kissing Jessica Stein (2001)

Elokuva: Vita & Virginia (2018)

Kirjailija Vita Sackville-West janoaa tutustua kirjalliseen idoliinsa Virginia Woolfin. Naisten välille muodostuu mutkikas ystävyys- ja rakkaussuhde. Aikanaan skandaalintuoksuinen suhde aiheuttaa kuitenkin monenlaisia tunnekuohuja ja innoittaa Woolfia kirjoittamaan yhden merkittävimmistä englantilaisista romaaneista kautta aikojen, Orlandon. Chanya Buttonin ohjaama Vita & Virginia (2018) kuuluu elokuviin, joilla on potentiaalia, mutta jotka eivät täytä omia mahdollisuuksiaan. Virginia Woolfia näyttelee … Jatka lukemista Elokuva: Vita & Virginia (2018)

Elokuva: Väri avaruudesta (2010)

Meteoriitti iskeytyy saksalaisen kylän syrjäisen maatilan pellolle. Kovista yrityksistä huolimatta tiedemiehillä on vaikeuksia luokitella sen koostumusta tai edes saada näytteitä säilymään. Pian maatilalla alkaa tapahtua kaikenlaista kummallista ja kyläläiset alkavat karttaa paikkaa. Vuosia myöhemmin kylään saapuu amerikkalainen. Hän uskoo isänsä tulleen seudulle. Tämä oli sodan loputtua käynyt alueella ja sillä oli hänelle joku erityinen merkitys, … Jatka lukemista Elokuva: Väri avaruudesta (2010)

Veijo Meri – Irralliset

Hämeenlinnaan lehtori Nuutisen luo kotiapulaiseksi tullut Anna ja seinän toisella puolella kolisteleva venäläisen kapteenin sotilaspalvelija Vasili rakastuvat. Veijo Meren Irralliset kertoo rakkaustarinan sijaan ennemminkin ihmisistä joita ei - enää - näe.