Video: HIV in Russia (vDud-videosarja, 2020)

Denis Godlevskiy (vas.) ja vDud-videoiden juontaja, journalisti Juri Dud.¹

Artikkelin nimien kirjoitustavasta kiinnostuneet voivat katsoa selitteen blogijulkaisun lopusta.

HIV on tunnetusti Venäjällä vaiettu aihe. Tämän hiljaisuuden rikkoi toimittaja Juri Dud dokumentaarisella YouTube-videollaan, jota on tämän artikkelin kirjoittamisaikaan katsottu jo yli 17 miljoonaa kertaa. Se on paljon näin pitkälle ja etenkin ei-viihteelliselle YouTube-videolle, etenkin kun englanninkielisistä tekstityksistä huolimatta dokumentin pääkielenä on venäjä.

Miten Hiv in Russia -video poikkeaa tavanomaisista dokumenttielokuvista?

Tv-sarja- ja elokuvaharrastajille tuttu IMDB-sivusto käsittelee (ehkä parempien kategorioiden puutteessa) vDud-videosarjaa tv-sarjana, eritteleepä jopa kanavan pitkät videot omiin tuotantokausiinsa. Samoin tekee monelle harrastajalle tuttu trakt.tv-sivusto.²

Juri Dudin luotsaama vDud on sikäli poikkeuksellinen kokonaisuus, että sen ensisijainen julkaisualusta on YouTube. Tässä mielessä sen nimittäminen tv-sarjaksi on jossain määrin virheellistä. Toki tuotantotaso kullakin videolla on korkea ja julkaisualusta muistuttaa enemmän perinteistä TV:tä kuin elokuvateatterilevitystä. Paremman termin vakiintumista odotellessa ”videosarja”-termillä siis mennään.

Dokumentaarisen elokuvan rajoihin taas törmäillään videon kestossa, joka on lähes 2 tuntia, mikä on tyypilliselle YouTube-videolle pitkä kesto. Myös aiemmin mainittu korkea tuotantotaso saa videon vaikuttamaan pikemminkin perinteiseltä tv-tuotantoon tilatulta asiaohjelman feature-jutulta kuin yksittäisen venäläisen toimittajan ympärilleen kasaamastaan produktiosta.

Dudin YouTube-video oli niin poikkeuksellinen keskustelunavaus, että siitä uutisoitiin laajasti kansainvälisessä mediassa. Jopa Helsingin Sanomat teki syvääluotaavamman jutun siitä, miksi juuri Dud on hahmo, joka saa suhteellisen vapaasti julkaista tutkivaa journalistista sisältöä, vaikka Venäjällä lehdistönvapaus on tunnetusti rajallisempaa kuin vaikkapa täällä länsinaapurissa.

Juuri kyseisen jutun perusteella itsekin jokin aika sitten katsoin ja arvostelin Stanisław Muchan ohjaaman dokumentin laajennetun version vuodelta 2019, jossa Dud tutustuu ns. vankileirien saaristoon ja sen historiaan. Nyt tuntui olevan sopiva hetki vilkaista myös laajasti keskustelua herättänyt dokumentaarinen video, HIV in Russia (2020).

Miksi yksittäinen YouTube-video Venäjän HIV-positiivisista sitten on merkittävä?

Jotain aiemmasta keskustelusta – tai sen puutteellisuudesta – HIV:n ympärillä Venäjällä kertoo dokumentin avaustapa. Dud viittaa yleisesti tunnettuun tapaukseen, jossa lomakeskus oli kieltäytynyt tarjoamasta palveluitaan HIV-positiivisten lasten ryhmälle.

Dud alleviivaa, että tarkoituksena ei ole hyväksyä tapausta, vaan hän haluaa korostaa, että taustalla on syvempi yhteiskunnallinen oire. Hänen mukaansa kyse on tuskin ollut lomakeskuksen henkilökunnan suoranaisesta pahuudesta vaan siitä, ettei HIV:sta tiedetä paljoakaan eikä siitä keskustella yhteiskunnassa näkyvästi, jolloin harhaluulot olisi korjattavissa helpommin. HIV in Russia -dokumentti tähtääkin juuri tähän – ja tavoitteeltaan se on poikkeuksellisen onnistunut, sillä dokumentti todellakin on noteerattu myös venäläisessä perinteisessä mediassa.

Olen ollut jollain tasolla tietoinen, ettei HIV:sta ole aiemmin puhuttu Venäjällä kovinkaan paljon suhteutettuna siihen, miten monia ihmisiä virus koskettaa suoraan tai epäsuoraan. Silti en todellakaan odottanut dokumentissa esitettyjen lukujen olevan näin kovia: Venäjällä arvioidaan olevan noin miljoona HIV-positiivista ihmistä ja noin 37 000 kuolee HIV:een vuosittain. Tai pikemminkin menehtyy nimenomaan hoitamattomaan HIV:hen eli AIDS:iin – tai johonkin sen liitännäissairauksista.

Jos minulle seksuaalivalistusta koulussa 2000- ja 2010-lukujen Suomessa saaneena oli epäselvää, että HIV-positiiviset voivat saada lapsia turvallisesti huolehtiessaan lääkityksestään, voin vain kuvitella, mikä yleinen ymmärryksen taso HIV:sta on Venäjällä.

Kuten haastateltu järjestötyöntekijä, AIDS.CENTER Foundationin johtaja, Anton Krasovskiy, sanookin, seksuaaliopetus on käytännössä kielletty venäläisessä perusopetuksessa.³ Hän kuvailee välillä kovinkin sanoin venäläistä keskustelukulttuuria, jossa hänen mukaansa päättäjät eivät usko esitettyihin lukuihin tai kansainvälisiin tahoihin arvioitaessa HIV:n laajaa levinneisyyttä Venäjällä. Jotkin jutut siitä, miten osa korkeimman tason päättäjistä uskoo HIV:n olevan jopa CIA:n laboratoriossaan rakentama virus, tuntuvat melko hurjilta.

En kuitenkaan ole perehtynyt nykyvenäläisten ammattipolitikkojen ajatusmaailmaan kovin laajasti, joten olen taipuvainen uskomaan venäläisen AIDS:ia vastaan toimivan kansalaisjärjestön johtajan sanaan paremman tiedon puutteessa. Väitteet ovat niin kovia, että aiheesta luulisi löytyvän kirjallisuuttakin myöhemmin perehdyttäväksi.

Millainen on venäläinen HI-viruksen kantaja?

HIV in Russia -dokumentaarisen videon haastateltavat ovat moninainen joukko sekä HI-virusta kantavia, näiden lähimmäisiä että asiantuntijoita. Dokumentti nostaa esille kaksi värikästä pariskuntaa.

Ensimmäisenä esitellään Novosibirskissä asuva pariskunta, joista toinen on HIV-positiivinen Serioga Ulyanov ja toinen hänen lastensa virusta kantamaton äiti, Rita Loginova. Ulyanov harrastaa wakeboardingia eli vesilautailua ja on muutenkin kovin extreme-urheilulajeihin orientoitunut. Loginova puolestaan on journalisti.

Toinen pariskunta asuu Pietarissa. Siihen kuuluu HIV-positiivinen Mariya Godlevskaya ja hänen virusta kantamaton puolisonsa Denis Godlevskiy, joka työskentelee ilmeisesti valtion AIDS:sta vastaavan tilastointi- ja terveysviraston esimiestehtävissä (dokumentissa esitellään nimikkeellä ”Head of AIDS, statistics, health”).

Jos pariskunnat lieneekin valittu sen perusteella, miten hyvinvoivia HI-viruksen kantajat voivat olla ja miten normaalia elämää he voivat harrastaa, valinta on osuva. Videon esitettynä tarkoituksenahan on laajentaa venäläisten käsitystä siitä, miten virus tarttuu ja miten normaalia arkea sen kanssa voi elää – jos sitä hoitaa asianmukaisesti. Molemmalla parilla on yhteisiä lapsia, joilla ei ole virusta, sillä viruksenkantajat ovat huolehtineet estolääkityksestään. Kuten sanottua, Ulyanov jopa harrastaa fyysisesti vaativaa urheilulajia. Myös Mariya Godlevskaya näyttää hyvinvoinnin perikuvalta.

Katia Gavrilova haastateltavana moskovalaisessa saattohoitokodissa.¹

Vastapainona dokumentissa haastatellaan myös AIDS-vaiheeseen edenneen HI-viruksen kantajaa. Katia Gavrilova sai tietää diagnoosista ensimmäisen kerran vuonna 2000. Hänellä meni kuitenkin vuosia edes selvittää, onko HIV hoidettavissa tai hallittavissa lääketieteen keinoin. Gavrilovan henkilökohtaisessa elämässä oli monia rankkoja vaiheita, joiden seurauksena hän päätyi väärinkäyttämään lääkepohjaisia piikitettäviä aineita sekä heroiinia. Terveydentila ei ollut päällimmäisenä mielessä ennen kuin tauti eteni AIDS:ksi lähes kaksi vuosikymmentä myöhemmin.

Tarina ei ole vieras. Dokumentissakin esitetään usein, miten yleinen ennakkoluulo Venäjällä on, että vain homoseksuaalit ja huumeidenkäyttäjät ovat akuutissa sairastumisriskissä. Kuitenkin merkittävä osa tartunnoista olisi estettävissä, jos etenkin kasuaalissa heteroseksissä ja niin sanotuissa irtosuhteissa käytettäisiin kondomeja. Myös huumeidenkäytön normaalius nuorten keskuudessa on merkittävä riskitekijä, mutta riski on olemassa jo ostaessa epämääräisiä piikitysvälineitä eikä pelkästään aktiivikäyttäjillä.

Gavrilova nostaa myös esiin, miten stressaavaa ja vieraannuttavaa nimenomaan HIV-positiivisen statuksen saaminen on. On vaikea olla miettimättä, olisiko Gavrilova niin huonossa kunnossa haastattelussa, jos hän olisi tiennyt HIV:n estolääkityksestä ja siitä, ettei taudin tarvitse edetä niin aggressiivisesti oikein hoidettuna.

Dokumentissa kerrotaankin, että vain 17 päivää haastattelun jälkeen Gavrilova menehtyi. Ehkä hätkähdyttävintä hänen kertomuksessaan on se, miten epäedullisissa olosuhteissa hän oli aloittaessaan huumeidenkäytön – ja miten normaalisoitua huumeidenkäyttö pahimmillaan voi venäläisessä yhteiskunnassa olla. Gavrilovan mukaan toinen hänen entisistä aviomiehistään jopa ”kokkaa” lääkeainejohdannaista työpaikallaan työajallaan. Sen sijaan, että se täytyisi tehdä erityisen salaisesti, se on miehen ja tämän työkavereiden yhteinen ajanviettotapa työajalla.

Onko taistelu HI-virusta vastaan hävitty Venäjällä?

Usein kuultu vitsi menee jotakuinkin seuraavasti: ”ei minulla ole mitään venäläistä ihmistä vastaan, jollei hän ole venäläinen päättäjä”. Yleensä yritän välttää kyseisen jutun esittämistä, mutta puhuttaessa HI-viruksesta Venäjällä, vitsissä on myös perää.

Jos AIDS.CENTER Foundationin Anton Krasovsky suomiikin kovin sanoin venäläisiä poliitikkoja heikosta ja suorastaan pseudotieteellisestä suhtautumisesta HI-virukseen, ei ilon aihetta anna myöskään dokumenttiin haastateltu virkamies.

Vadim Pokrovskiy, professori ja Venäjän AIDS:in hoitoon ja ehkäisyyn keskittyvän viraston johtaja, esittää kylmääviä esimerkkejä venäläisten korkean tason virkamiesten ja päättäjien suhtautumisesta HI-virukseen ja AIDS:iin. Hän ei ole omien sanojensa mukaan kuullut kenenkään merkittävän päättäjän sanovan julkisesti sanaa kondomi. Ilmaisut ovat kierteleviä ja tavoitteet ristiriitaisia. Useat päättäjät ovat huolissaan Venäjän laskevasta syntyvyydestä ja uskovat, että HIV:n esiintymisen laajuuden tunnustaminen ja kondomien käytön rohkaiseminen julkisuudessa johtaisivat yhä pienempiin lapsilukuihin.

Pokrovskiyn oma näkemys on puolestaan se, että tällaiset julkiset ulostulot ja julkisen vallan rohkeat ehkäisevät toimet HI-viruksen levinnäisyyden taittamiseksi ehkäisisivät sekä epätoivottuja raskauksia että seksitautien leviämistä. Haluttuihin raskauksiin hän ei näe ehkäisyn saatavuudella olevan sanottavaa merkitystä. Tähän näkemykseenhän pohjoismaalainenkin seksivälineiden saatavuuden helpottamista edistävä politiikka perustuu. Ei kuulosta mitenkään huonolta yhdistelmältä.

Mutta kuten Anton Krasovskiy dokumentissa sanookin, Venäjällä elää edelleen syvälle kulttuuriseen tajuntaan ajettu käsitys siitä, että Venäjä on täysin ainutlaatuinen. Samaan ajatukseen sisältyy väite, että Venäjän on taisteltava sekä idän barbarismia että lännen kulttuurista rappioitumista vastaan.⁴ Se mikä ei toimi muualla, monet uskovat silti toimivan Venäjällä. Krasovskiy ei näe mitään todellista, muualla maailmassa todeksi näytettyä perustaa sille, että vaikenemalla HIV:sta ja estämällä kaikenlainen julkisen hallinnon säätelemä seksuaalikasvatus alaikäisiltä seksitaudit eivät riistäytyisi vielä pahemmaksi epidemiaksi. Pikemminkin päinvastoin.

Katsojana on siten vaikea olla yhtymättä Pokrovskiyn ja Krasovskiyn väitteisiin seksuaalikasvatuksen ja helposti saatavan ehkäisyn välttämättömyydestä HI-viruksen etenemisen hidastamiseksi Venäjällä.

Taistelua ei ole vielä hävitty, mutta dokumentin välittämä kuva on ajoittain melkoisen lohduton.

Kenelle dokumenttia voi suositella?

HIV in Russia -dokumenttia voi suositella oikeastaan kenelle tahansa. Se ei ole liian graafinen teini-ikäisellekään, jos seksielämän aloittaminen on ajankohtaista.

Videossa käy hyvin ilmi, että melkein kuka vain voi olla tietämättään oireeton kantaja. HIV myös muistuttaa monia muita seksitauteja siinä, että ensioireiden jälkeen voi taudinkantaja olla hyvinkin pitkään käytännössä oireeton tai hyvin vähäoireinen. Vaikka ehkäisystä yleensä huolehtisikin, myös säännöllinen testeissä käyminen ja terve varovaisuus etenkin humalassa seksiä harrastaessa unohtuu monelta aikuiseltakin.

Suomessa HIV ei ole todennäköisin seuraus suojaamattomasta seksistä, mutta dokumentti muistuttaa myös siitä, millaiseksi epidemiaksi voi seksitautikin riistäytyä, jos yhteiskunta ei kykene reagoimaan siihen tutkittuun tietoon perustuen ja tarvittavalla vakavuudella.

HIV in Russia (2020)
vDud (alkuperäinen venäjänkielinen nimi: вДудь) YouTube-videosarjan erikoisjakso
1 h 48 min, katsottavissa: YouTube
Videon alkuperäinen nimi: ВИЧ в России

Lähteet ja viitteet:
1. Kuvankaappaus (kaikki artikkelin kuvat): YouTube: ”ВИЧ в России / HIV in Russia” (19.4.2020)
2. IMDB: ”Vdud – HIV in Russia” (katsottu 19.4.2020); trakt.tv: ”vDud – HIV in Russia” (katsottu 19.4.2020)
3. Sittemmin Anton Krasovskiy on astunut alas AIDS.CENTER Foundationin johdosta (”Anton Krasovsky is Stepping Down as Director of the AIDS.CENTER Foundation”, katsottu 20.4.2020)
4. Ajatus Venäjästä sekä lännen kulttuurista rappiota että idän barbaarisia elämäntapoja vastaan taistelevana, suorastaan viimeisenä korkeakulttuurin asuinsijana, toistuu useasti mm. Timo Vihavaisen toimittamassa tietoteoksessa Opas venäläisyyteen (Kustannusosakeyhtiö Otava, 2006). Etenkin kirjaan sisältyvä Pekka Pesosen kirjoittama osio Oma ja vieras venäläisessä kulttuurissa sivuaa aihetta monesti.

Nimien translitteroinnista:
Pyrin artikkelissa poikkeuksellisesti käyttämään Juri Dudista HS:n käyttämää translitterointia ja kaikista muista englanninkielistä, videon tekstityksissä esitettyä translitterointia. Valinta perustuu siihen, ettei itsetehty translitterointini aiheuttaisi turhaa sekaannusta tai siinä esiintyisi suoranaisia virheitä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s