Elokuva: Kolyma (2019)

Колыма eli Kolyma. Kuvassa toimittaja Juri Dud.¹

Luin jokin aika sitten Helsingin Sanomien julkaiseman artikkelin venäläisestä toimittajasta, Juri Dudista. Hän edustaa uutta venäläistä toimittajasukupolvea, joka on vienyt journalistisen sisällön myös nuorison suosimille alustoille sosiaaliseen mediaan.

Artikkelista kävi ilmi, että Dud on tehnyt laaja-alaisesti erilaisia dokumentaarisia ja journalistisia videoita YouTube-kanavalleen. Venäjän historiasta ja nyky-Venäjän yhteiskunnallisista ilmiöistä. Myös gulageista ja Stalinin ajan vainoista. Olen katsonut hävettävän vähän venäläisten itsensä esittämiä kuvauksia aiheeseen (tai ylipäätään mihinkään) liittyen, joten päätin ottaa käsittelyyn Dudin dokumentin vuodelta 2019. Elokuvaa on esitetty lyhennetyssä muodossa jo vuonna 2017 mm. elokuvafestivaaleilla, mutta en tunne eri versioiden sisällöllisiä eroja ottaakseni niihin kantaa.

Kolyma – The Birthplace of Our Fear -filmin struktuuri rakentuu Venäjän federaation kaukoidän federaatiopiirin läpäisevän tiereitin kulkemiseen. Kyseinen alue sijoittuu Venäjän koillisimpaan osaan. Ikiroutaa ja taigavyöhykkeelle ominaista kookasta havupuumetsää, jos dokumentin maisemia tahtoo lyhyesti kuvailla.

Dokumentti alkaa Magadanista (kuvassa oikealla) ja päättyy Yakutskiin (vas.).²

Juri Dud matkustaa kuvausryhmän kanssa niin kutsutun ”luiden tien” reittiä seuraten. Valtatien rakennustyöt aloitettiin vankileireihin sijoitettujen ihmisten pakkotyöllä, josta tie on saanut synkän lempinimensä. Dud tutustuu noin 2000 kilometrin ajomatkan varrella sekä entisiin Stalinin ajan vankileireihin että ihmisiin, joilla on näihin paikkoihin jonkinlainen – usein henkilökohtainen – yhteys.

Haastatellut ovat kategorisesti historioitsijoita, paikallisia asukkaita tai ihmisiä, joiden sukulaisia päätyi Stalinin vainojen aikana gulageille. Monilla on osanaan kuulua useampaan näistä ryhmistä. Filmissä esitellään niin elinolosuhteita leirillä kuin moderniakin elämää federaatiopiirin alueella. Magadaniin ja Yakutskiin nykyäänkin pääsee parhaiten vain idästä meren puolelta tai lentokoneella ja lämpötila talvisin alueesta riippuen pudota pahimmillaan alle kuudenkymmenen miinusasteen. Vankileirien ajan olosuhteet ovat olleet vielä karummat – mitä elokuvassa tuodaan useaan otteeseen esille hyvinkin konkreettisin esimerkein.

”Vuodesta riippuen, noin 25-30% vangeista tiedetään olleen syyttömiä”. Dokumentin esittämät luvut ovat kylmääviä.³

Elokuvaan on ripoteltu kulttuurisia viittauksia, muunmuassa suositun venäläisen yhtyeen DDT:n (ДДТ) laulaja-säveltäjän Juri Ševtšukin kerrotaan olevan Magadanin alueelta kotoisin. Näillä tärpeillä pyritään luultavasti esittämään nuorelle katsojalle, miten vankileirien vaikutus näkyy vielä nyky-Venäjälläkin. Ne myös tarjoavat kiinnostavia vaihtoehtoja perehtyä syvemmin aiheeseen, vaikkapa perehtymällä aikansa suosittuun nuorisokirjallisuuteen tai tutustumalla DDT:n laululyriikoiden taustoihin.⁴

Dokumentin tuotantotaso on käsittääkseni poikkeuksellisen korkea YouTubeen ensisijaisesti levitykseen tarkoitetuksi dokumentiksi. Elokuva onkin katsottavissa (näillä näkymin) pysyvästi verkossa. Tekstitysten kanssa filmiä on välillä vaikea seurata venäjänkieltä osaamattomana, sillä välillä oli pakko pysäyttää dokumentti ehtiäkseen lukemaan keskustelujen kanssa samanaikaisesti esitettyjen tietotekstien käännökset. Useasti jouduin palaamaan myös aiempiin käännöksiin, koska tahti oli välillä hyvin ripeä.

Haastattelut tuntuivat hyvin valituilta ja dokumentin kokonaiskuva koherentilta. Loppu oli hyvin sidottu yhteen eikä tuntunut aliarvioivan katsojaa. Elokuva voi olla rankka etenkin nuoremmille vaikkei suoraa väkivaltaa esitetäkkään, joten en suosittelisi sitä ainakaan yläkouluikäistä nuoremmalle.

Dokumentille esitetään kunnianhimoinen tavoite: selvittää, mitä voimme oppia vankileirien ajasta. Juri Dud kehottaa katsojia rohkeuteen ja katsomaan myös menneeseen, jottei sen virheitä toistettaisi. Länsimaiselle katsojalle viesti tuntuu tutulta. Kuten saksalaisten piti kohdata oma historiansa toisen maailmansodan jälkeen pystyäkseen rakentamaan yhteiskuntansa uudelleen lähes koko kansan mahdollistettua kenties maailmanhistorian tunnetuin joukkomurha, venäläistenkin pitäisi pystyä kohtaamaan oma menneisyytensä ja sen tapahtumat. Ei vaan muistaakseen vaan kyetäkseen näkemään ne harha-askeleet, jotka mahdollistivat tapahtuneen, ettei se toistuisi koskaan.

Viesti on suuri, mutta sitä ei alleviivata mielestäni liikaa vaan elokuva mahdollistaa vapaan pohdinnan. Ehkä toisen katsojan tulkinta toisenlaisesta kulttuurisesta perspektiivistä on aivan toisenlainen?

Kolyma – The Birthplace of Our Fear (2017, laajennettu versio 2019)
2 h 17 min, katsottavissa: YouTube
Ohjaaja: Stanisław Mucha
Alkuperäinen nimi: Колыма – родина нашего страха

Lähteet ja viitteet:
1. Kuvankaappaus The Documentary Network: ”Kolyma – Birthplace of Our Fear” (katsottu 6.3.2020)
2, 3. Kuvankaappaus YouTubesta Juri Dudin viralliselta kanavalta: ”Колыма – родина нашего страха / Kolyma – Birthplace of Our Fear” (katsottu 5.3.2020)
4. Mikko Keinonen ja Henrik Niinimäki ovat ohjanneet DDT:stä dokumenttielokuvan Pietarin Musta Koira (2000), jossa valaistaan yhtyeen musiikin taustoja ja Juri Ševtšukin elämäntarinaa.

Yksi vastaus artikkeliiin “Elokuva: Kolyma (2019)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s