Jean-Christophe Rufin – Globalia

”- Miten vapautta voi puolustaa itseään vastaan? Takaamalla kaikkien turvallisuus. Turvallisuus on vapautta. Turvallisuus on suojelua. Suojelu on vapautta. VALVONTA ON VAPAUTTA.”

s. 66

Takakansiteksti luonnehtii Jean-Christopher Rufinin Globaliaa moderniksi Orwellin 1984 -romaaniksi tai Aldous Huxleyn Uljaaksi uudeksi maailmaksi. Verranto ei ole tyhjästä vedetty, toisin kuin pelkäsin teosta aloittaessani.

Globalia on tulevaisuuteen sijoittuva science fiction -eepos. Kaupungit ja infrastruktuuri on rakennettu megalomaanisten lasikupolien alle. Jokaisella on yhtäläiset kansalaisoikeudet teoksen nimikkovaltio Globaliassa ja demokratia on täydellisesti toteutunut. Terrorismin uhka kuitenkin häilyy ilmassa: kupolien ulkopuolella on villi ja lainsuojaton maailma, jossa tahdotaan häiritä utopiaa keinolla millä hyvänsä.

Teoksen kuvailu on kaunista ja vaikka ajoin jopa uuvuttavaa, se luo elokuvamaisen hengästyttävän taustan tapahtumille. Kertomus alkaa esittelemällä Katen ja Baikalin, jotka ovat ilmoittautuneet vaellukselle yhteen upeista suojatuista luontoreiteistä. He ovat Globalian mittapuulla nuoria, kaksikymppisiä. Baikalin suuri haave on päästä pois, kupolien ulkopuolelle – haave, jota nuoren Romeon Juliaksi valikoitunut Kate ei voi oikein ymmärtää.

Baikalin historian avautuessa lukijalle alkaa kuitenkin käydä selväksi, että joillain toiveilla voi olla vankka tausta. Baikal ei nimittäin usko terrorismiin. Globalian media on ruokkinut tuntemattoman määrän vuosikymmeniä terrorisminpelkoa ja vahvistanut yhtenäisyyttä. Tämän Baikal on päätellyt olevan täyttä propagandaa. Vaikka täydellisessä demokratiassa on mielipiteen ilmaisuoikeus ja sananvapaus, on Baikalin mielipiteet yhteiskunnan puolelta luettu sopeutumattomuudeksi ja tuen puutteeksi. Mikään määrä yhteiskuntapalvelua ei ole kuitenkaan saanut vielä nuorta miestä muuttamaan mieltään.

Suorastaan muinaisen poliittisen oligarkin, Ron Altmanin, mielestä Baikal on siis täysin oikea mies yhdistämään Globalian ulkopuolella jylisevät terroristiset pikkutekijät ja luomaan valtiolle oikean, kunnioitettavan uhan. Hänen mielestään Globalian yhtenäisyys ja täydellisen yhteiskunnan ylläpitäminen vaatii viholliskuvan jatkuvaa uskottavuutta. Altman erottaa Baikalin ja Katen toivoen, että teko vain ruokkisi nuoren järjestyshäiriöitsijän vihaa Globaliaa kohtaan. Sitten hän lähettää Baikalin villiin ulkomaailmaan omin nokkinensa.

Globalian utopia on taiten rakennettu. Se ammentaa nykypäivästä ja viime vuosikymmenten politiikasta ja edistysaskelista kuitenkaan sanelematta, ovatko erilaiset taustalla käytetyt aatteet itsessään vääränlaisia. Monet Globalian piirteet saivat tosiaankin mietteliäiksi. Jos jokaisella on oikeus rajattuun määrään kulttuurisia oikeuksia, kuten valikoitujen maalausten tai esineistön esillä pitämiseen asuintiloissaan, etääntyminen historiallisista ja kulttuurisista etnisyyksistä estää varmasti esitetynlaisesti rasismia. Mutta se luo myös epätietoisuutta siitä, mihin ryhmään oikeastaan kuuluu ja mistä on yksilönä lähtöisin.

Näitä teemoja parhaiten selvitetään toimittaja Puig Pujolsiin keskittyvissä luvuissa. Pujols joutuu töissään esimiehensä kanssa konfliktiin esittäessään lähdemateriaalia, joka ei vastaa muiden sanomalehtien esityksiä terroristisesta hyökkäyksestä. Hän joutuu miettimään omaa rooliaan toimittajana aivan uudella tavalla. Tästä mietinnästä alkaa myös matka oikeuden etsimisestä yhteiskunnassa, joka on vieraannuttanut hänet yksilönä täysin historiasta ja luonnosta.

Puig uppoutui tekstiin niin kuin olisi sukeltanut vilpoiseen veteen muistamatta ettei osaa uida. […] Täytyi olla ylivertainen mielikuvitus, jotta voi keksiä maailman, jossa ihminen elää luonnossa sillä tavoin vapaasti ja antautuu nautintoihinsa piittaamatta vähääkään yhteisön edusta, kalastaa, sytyttää tulia, kaataa puita. Hänen käsityksensä mukaan Walden oli absurdin rajoja hipova raikas ja runollinen tarina.

s. 189

Teoksen henkilöt ja kuvaukset on kuvattu värikkäästi ja suorastaan sielukkaasti. Ensi alkuun kuvankauniista Globaliasta kerronnan laajentaminen lasikupujen ulkopuoliseen maailmaan tuntui järkyttävältä, jopa tökeröltä. Tarina kuitenkin vie mukanaan. Rufinin laaja perehtyneisyys erilaisiin tulevaisuuden visioihin ja historiaan ei jätä kylmäksi. Teos tuntuu jopa turhankin uskottavalta etsiessään vastausta kysymykseen, jota harva uskaltaa vokalisoida vakavan pohdinnan puitteissa: voiko demokratia edetä pisteeseen, jossa sitä ei enää erota demokratiaksi?

Jean-Christophe Rufin: Globalia
529 s., kovakantinen
Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2006 (1. painos)
Suomentanut: Erkki Kirjalainen
Alkuteos: Globalia (2004)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s